Etusivu Liharuoka Butter chicken eli intialainen voikana kaikilla herkuilla

Butter chicken eli intialainen voikana kaikilla herkuilla

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Butter chicken, naan-leipä, maapähkinäperunat, riisi, tomaattiraita ja minttu-korianterichutney sai aikaan ruokapöydässä iloisen kehutulvan. Eikä ihme, koska ruoka oli todella hyvää ja kaiken sen valmistamisen arvoista! Butter chicken eli tuttavallisemmin voikana on intialainen klassikkoruoka. Olen monesti katsellut muiden herkullisen näköisiä annoksia butter chickenistä, mutta sitten se on kuitenkin jäänyt ”vielä joskus-listalle”.

Silmiini osui Avaruusasema-blogin inspiroiva voikana herkullisineen kuvineen ja silloin päätin vihdoinkin kokeilla voikanaa. Blogista löytyi voikanalle myös täydellinen ateriakokonaisuus, joten päätin valmistaa voikanan kaikilla herkuilla. Kiitos Avaruusasema-blogin pitäjille resepteistä.

Voikanaa suunnitellessa pitää muistaa aloittaa ruoan valmistus ruokailua edeltävänä päivänä. Itse koin sen hyväksi asiaksi, koska kun tekee monta eri ruokalajia ja on vain kaksi kättä, saa ajankulun rytmitettyä leppoisimmissa tunnelmissa. Muutin reseptejä vain hieman ja senkin pakosta, kun en löytänyt kaupasta kaikkia raaka-aineita. Punnitse ja Säästä kaupasta löytyi aika hyvin kaikki mausteet lopulta. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä huikeaa ateriaa kokonaisuutena. Kutsu viikonloppuna ystävät ruokapöydän ympärille ja herkuttele!

Butter chicken eli intialainen voikana kaikilla herkuilla


Butter chicken/ voikana


Marinadi ( valmistus neljää tuntia ennen, mielellään päivää aijemmin)


700 g broilerinfileitä
1 solo valkosipuli
2 cm pala kuorittua tuoretta inkivääriä
11/2 dl maustamatonta jogurttia
1 rk rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl garam masalaa
1/4 tl sahramia

Valmista marinadi broilerille ja anna broilerin marinoitua jääkaapissa mielellään yön yli, vähintään neljän tunnin verran. Kuori valkosipuli ja inkivääri, valmista niistä tahna raastinta tai tehosekoitinta apuna käyttäen. Kaada jogurtti kulhoon, lisää öljy, mausteet, tahna ja sekoita. Laita broilerit kannelliseen kulhooon, kaada marinadi päälle, levitä marinadi tasaisesti jokaisen fileen pintaan, laita kansi kulhon päälle ja nosta jääkaappiin.

Kastike (samana päivänä)

2 punaista chiliä
2 cm kuorittua tuoretta inkivääriä
1 solo valkosipuli
40 g voita
6 vihreää kardemumma kotaa
1 musta kardemumma kota
4 kokonaista neilikkaa
1 kokonainen kanelitanko
1 tl sarviapilansiemeniä
600 g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
40 g cashewpähkinöitä 1 tl suolaa ja 4 dl vettä
1 tl kuivattua sarvilanapilan lehtiä
1 tl garam masalaa
1 dl kuohukermaa
nippu tuoretta korianteria

Halkaise chilit, poista siemenet ja pienennä. Kuori valkosipuli ja inkivääri, raasta pieneksi. Sulata voi padassa/kasarissa, lisää kardemummat, neilikat ja kanelitanko, kuullota kunnes neilikat turpoavat. Lisää sarviapilansiemenet, chilit, raastettu valkosipuli ja inkivääri. Kuullota kunnes saavat hieman väriä. Lisää tomaattimurska ja tomaattipyre, sekoita ja anna hautua noin 45 minuuttia välillä sekoittaen,  kunnes kastike saostuu. Sillä välin grillaa broileri.

Ota broilerit jääkaapista, asettele uuniritilälle ja jätä marinadi sellaisenaan pintaan. Lämmitä uuni niin kuumaksi kuin suinkin. Grillaa broilerin pinta kauniin  ruskeaksi, broilerin ei tarvitse kypsyä sisältä. Ota uunista ja anna broilerin levätä noin 10 minuuttia leikkuulaudalla.

Mittaa pähkinät ja vesi tehosekoittimeen, valmista niistä maitomainen tahna. Lisää se kastikkeeseen ja sekoita. Siivilöi kastike toiseen kattilaan(lopussa painele lastalla), niin saat mausteet  ja tomaattimurskankuoret kätevästi pois ja kastikkeesa samettisen. Jatka hauduttamista keskilämmöllä, pilko broileri paloiksi ja lisää kastikkeeseen. Lisää loput mausteet ja anna hautua vielä noin 10 minuuttia. Kaada kerma, sekoita, koristele tuoreella korianterilla ja vihdoinkin tarjoile!

 

Tomaattiraita ( valmistus päivää aijemmin)


2 dl maustamatonta jogurttia
1 iso tomaatti
1/2 puna-tai makeasipuli
1 rkl tuoreita mintunlehtiä hienonnettuna
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1/ 4 tl juustokuminaa

Leikkaa tomaatti kahtia, poista sisus ja kuutioi pieneksi. Kuori ja hiononna sipuli. Huuhtele sipuli kylmässä vedessä ja kuivaa. Hienonna yrtit ja sekoita kaikki keskenään. Laita ilmatiiviiseen rasiaan ja pidä jääkaapissa 1-2 vuorokautta.

Minttu-korianterichutney (samana päivänä)

3 dl tuoreita mintun lehtiä
1 dl tuoreita korianterin lehtiä
1 makea sipuli
1 vihreä chili
1 rkl limen mehua
1 rkl sitruunan mehua
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
loraus kylmää vettä

Halkaise sipuli neljään osaan. Pese ja poista chilistä kanta sekä siemenet. Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen/blenderiin ja sekoita nopeasti, niin että maut sekoittuvat ja siitä tulee melkein sileää. Nosta jääkaappiin hetkeksi kylmettymään. Syö tuoreeltaan, vuorokauden sisällä.

Maapähkinäperunat (samana päivänä)

4-6 annosta

8 perunaa
1 tl kurkumaa
1 dl rouhittuja suolapähkinöitä
2 rkl voita
1 tl juustokuminaa
3 currylehteä

Pese perunat kylmässä vedessä. Keitä ne kurkumalla maustetussa vedessä noin 15 minuuttia, kaada vesi pois ja jäähdytä. Kuori ja halkaise perunat sopiviksi paloiksi. Sulata voi paistinpannulla, lisää mausteet ja lopuksi perunat. Pyörittele perunoita noin 2-3 minuuttia, kunnes mausteet sekoittuvat perunoihin ja kuumenevat. Tarjoile lämpimänä.

Naan-leipä (samana päivänä) Reseptin löydät täältä!

 

Lue myös nämä

10 kommentit

Tia 20 helmikuun, 2015 - 9:34 am

Oi miten herkkulisen näköistä ja tosi kauniit annokset ja kuvat! Mukavaa kuulla, että tykkäsit :)

Peggy 20 helmikuun, 2015 - 11:55 am

Kiitos Tia! Koko perhe piti todella paljon ruoasta ja me aikuiset erityisesti. Upea kokonaisuus, kiitos :)

Lumo 20 helmikuun, 2015 - 9:36 am

Avaruusasemalla on monia hyviä reseptejä. Teen pizzapohjan heidän reseptinsä mukaan nykyisin, teen isommat taikinan ja pakastan loput myöhempään käyttöön. Näitä reseptejä en ole vielä kokeillutkaan.

Peggy 20 helmikuun, 2015 - 11:57 am

Tämä kokonaisuus oli todella hyvää. Maapähkinäperunoita tulee varmasti tehtyä usein tästä lähin. Kokeile ihmeessä :)

Anna 20 helmikuun, 2015 - 4:47 pm

Kiitoksia, ratkaisit juuri huomisen ruokalistan! :-) Mitä viluisampi keli, sitä kuumemmat mausteet!

Peggy 20 helmikuun, 2015 - 6:32 pm

Tosi kiva kuulla Anna! Ruoka vie mennessään mausteineen ja tuo tilalle lämmön, täydellistä ruokaa :)

Rommirusina 21 helmikuun, 2015 - 3:07 pm

Aivan älyhyvän kuuloinen menu! Ja onpa muuten myös tosi hyvät kuvat noista ruoista.

Peggy 21 helmikuun, 2015 - 9:58 pm

Menu oli niin hyvää, että silmät söi enemmän kuin maha jaksoi! :) Vihdoin kun aurinko alkaa enemmän pilkistämään, kuvatkin näyttää paremmalta ja jaksaa hieman panostaakin :D

Ruokasurffausta - Anna 11 maaliskuun, 2015 - 6:52 pm

Ruokaa minun makuuni <3 ihana menu ja varmasti maistuva. Maapähkinäperunoita täytyy kokeilla!

Peggy 11 maaliskuun, 2015 - 7:47 pm

Jäin tähän ruokaan hieman koukkuun :D Maapähkinäperunat oli todella hyviä ja ajattelin kokeilla lohen kanssa seuraavaksi.

Kommentointi on suljettu.