Etusivu Aamiaiset ja brunssit Granaattiomenasima ja sitruunainen simanakukakku kinuskilla
Vappusima

Granaattiomenasima ja sitruunainen simanakukakku kinuskilla

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty
Vappu ei tunnu vapulta ilman simaa ja suussa sulavia herkkuja. Sima kuuluukin olennaisena osana meidän vapun viettoon herkuista puhumattakaan. Vappuun otetaan yleensä pieni varaslähtö jo muutama viikkoa aiemmin, lasten ja vähän aikuistenkin iloksi. Perinteinen munkki tai tippaleipä löytyy meidän vappupöydästä, mutta minulla on tullut jo perinteeksi tehdä vapun herkkupöytään myös jotain uutta. Sellaista, mikä saa vappufiiliksen maistumaan suussa.
Kymmenen Blogirinki Median bloggaajaa pääsi ideoimaan fariinisokerista suussa sulavia vappuherkkuja. Olin innoissani yhteistyöstä, koska fariinisokeri on niin monipuolinen käytössä, että siitä saa vaikka mitä herkkuja aikaiseksi. Meinasi tulla ihan valinnan vaikeus.

Granaattiomenasima ja sitruunainen simanakukakku kinuskilla

Sima kun kuuluu meidän perinteisiin, kupliva juhlajuoma oli heti ykkösvalintani. Pidän punaisesta sekä granaattiomenan mausta, siitä se ajatus sitten lähti. Lopputulos oli just eikä melkein onnistunut, aivan superihana granaattiomenasima! Olen todella innoissani tästä simasta, koska maku oli niin kohdillaan ja se väri, kauniin punertava. Tämä sima tulee taatusti meidän kesäjuhliinkin janojuomaksi.
Siman kanssa pitää tietenkin olla jotain herkkua ja valmistin kaveriksi helpon nakukakun. Tämän nakukakun salaisuus piilee siinä samaisessa superihanassa simassa! Käytin nimittäin tekemääni granaattiomenasimaa nakukakun kostuttamiseen. Granaattiomenasima antoi todella mukavan säväyksen ja vappufiiliksen kakulle. Kakun täytteeksi käytin raikasta sitruunatuorejuustoa ja runsaasti makeita mansikoita. Ne muuten rakastaa toisiaan. Sitruunainen simanakukakku sai koristeeksi  lisää mansikoita, sitruunaraastetta ja kakun kruunasi fariinisokerista tehty helppo kinuskikastike! Ja nyt vapputunnelmiin. Oikein herkullista vapun odotusta kaikille simasuille!

Fiilistele vappua ja katso vinkkivideo, miten helppoa on tehdä suussa sulava kinuskikastike!

 

 

 

Granaattiomenasima ja sitruunainen simanakukakku kinuskilla


Granaattiomenasima

4 l vettä
2 sitruunan mehua
1 iso granaatinomenan (siemenet)
250 g fariinisokeria
250 g hienosokeria
1/5 tl tuorehiivaa

 

Kiehauta vesi ja purista sitruunan mehu. Poista granaattiomenasta siemenet mehuineen kulhoon.
Sekoita sokerit ja kuuma vesi. Lisää joukkoon sitruunan mehu ja granaatinomenan siemenet.
Anna juoman jäähtyä noin 37 asteiseksi. Liota hiiva pieneen määrään haaleaa vettä.
Kaada hiivaneste juoman sekaan, sekoita. Peitä astia kannella, niin että kansi on hieman raollaan.
Anna juoman käydä huoneen lämmössä noin vuorokauden. Lisää 1 tl sokeria ja muutama rusina pulloon.
Pullota sima siivilän läpi kuumennettuihin puhtaisiin lasipulloihin. Jätä korkki löyhästi pullon suuhun ja vie pullot viileään.
Kiristä korkki kiinni noin vuorokauden kuluttua pullottamisesta.
Anna siman valmistua kylmässä noin 5-6 päivää, kunnes rusinat ovat nousseet pintaan.
Säilytä sima viileässä. Säilyvyys noin viikko.

 


Sitruunainen simanakukakku

(Vuoka: Leveys 16 cm ja korkeus 13 cm )

300 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
5 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunaraastetta
1 1/2 dl kermaa

Vuokaan nokare voita ja korppujauhoja

Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen. Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota reunat hyvin.
Sekoita kuivat-aineet kulhossa. Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää kananmunat yksitellen vaahtoon voimakkaasti vatkaten.
Raasta pesty sitruuna ja lisää raaste taikinaan.
Siiviloi puolet jauhosta joukkoon, sekoita kevyesti ja lisää kerma sekoittaen.
Lisää loput jauhoista ja sekoita. Kaada taikina kolmeen vuokaan.
Paista uunissa noin 50 minuuttia. Voit kokeile puutikulla taikinan kypsyyden.
Ota uunista ja jäähdytä. Voit tehdä kakun jo päivää aiemmin. Säilytä silloin kakku kelmussa.
Leikkaa kerrokset ja täytä.

 

Täyte

400 g sitruuna tuorejuustoa
400 g rasvatonta maitorahkaa
1 dl tomusokeria
400 g tuoreita mansikoita (250 g täytteeseen ja loput koristeeksi)

Koritseeksi mansikoita, sitruunankuorta ja kinuskikastike.

Sekoita tuorejuusto, maitorahka ja tomusokeri. Poista mansikoista kanta ja viipaloi ne.
Kerrosta kakut. Kostuta kerros, nostele lusikalla täytettä kerroksen väliin ja lisää sisälle mansikat.
Lisää mansikoiden päälle vielä hieman täytettä ja nosta uusi kerros päälle.
Jatka näin kunnes kaikki kerrokset on täytetty.
Koristele tomusokerilla, mansikoilla, raastetulla sitrunan kuorella sekä kinuskikastikkeella.

 

Kinuskikastike

1 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
nokare voita

Mittaa fariinisokeri ja kerma pannulle/kattilaan.
Keitä noin 5 minuuttia välillä sekoitellen, kunnes kastike paksuuntuu.
Lisää lopuksi nokare voita, kiiltoa antamaan. Koristele kakku heti.

 

 

 

”Yhteistyössä Suomen Sokeri

Lue myös nämä

10 kommentit

Satu /Talossano23 15 huhtikuun, 2016 - 5:08 am

Tuo sima kuulostaa kokeilemisen arvoiselta :)
Ihanan keväistä viikonloppua!

Nimetön 15 huhtikuun, 2016 - 2:24 pm

Tämä sima oli siis niin ihanaa. Suosittelen :D Aurinkoa viikonloppuun!

Anonyymi 16 huhtikuun, 2016 - 8:11 pm

Tuosta sitruunasta on monta koulukuntaa. Toiset laittaa sitruunarinkulat uimaan simaan. Suositteletko siis noin, että puristaa vaan mehun ilman rinkuloita? ;)

Nimetön 17 huhtikuun, 2016 - 7:15 am

Granaattiomenasimassa suosittelen ilman rinkuloita, jotta maut ovat just eikä melkein :D Mutta jos haluaa sitruunaisempaa, rinkuloita vaan kyytiin.

Ihanaista vapun odotusta!

Tiia K 15 huhtikuun, 2016 - 4:19 pm

En kestä ihan parasta, Granaattiomenasimaa, voin jo mielikuvituksella kuvitella maun kielen päällä. Ihanaa viikonloppua Peggy <3

Nimetön 17 huhtikuun, 2016 - 7:16 am

Tämä oli oikein herkkusimaa :D Ihanaa viikonloppua sinulle, aika seikkailua on varmasti ollut laineilla <3

Roosa 16 huhtikuun, 2016 - 7:16 am

Ihana kakku! <3 Meidän blogissa olisi tällainen huhtikuun haaste, johon tämä kakku sopisi hyvin kinuskisen koristelun ansiosta. ;) Käy ihmeessä kurkkaamassa, jos kiinnostaa: http://serkustensuklaaunelma.blogspot.fi/2016/04/huhtikuun-haaste.html

Nimetön 17 huhtikuun, 2016 - 7:18 am

Kiitos Roosa <3 Käyn kurkkimassa haastetta, vaikka olen niin huono haasteihminen :D Ihanaista vapunodotusta!

Anonyymi 23 huhtikuun, 2016 - 4:53 pm

Tein ison satain simaa. Ja laitoin 4 pienempää granaattiomenaa. Ei meinaa millään tulla punaiseksi. Nyt vaan odottelen millon punastuu? Oliko sinulla tuo väri heti vai vasta seuraavana päivänä vai purkista?t Marjo

Nimetön 24 huhtikuun, 2016 - 10:08 am

Olisi pitänyt tulla väri heti punaiseksi ja voimistua seuraavaan päivään. Epäilen, että sinulla kävi huono tuuri granaattiomenoiden suhteen.Granaattiomenan siemenien pitäisi olla todella punaisia ja mehu kirkkaanpunaista sekä "suttaavaa" Itse ostin toiseen tarkoitukseen granaattiomenoita ja niistä väri ei tullut nimeksikään. Voi,harmi. Toivottavasti väri edes hieman voimistui.

Kommentointi on suljettu.