Etusivu Aamiaiset ja brunssit Sitruunainen jäätee, Ice Ice Baby!

Sitruunainen jäätee, Ice Ice Baby!

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Ice Ice baby! Taisi se Vanilla Icekin kaivata silloin aikoinaan jääteetä, kun alkoi laulaa lurauttelemaan jäästä tai niinhän sitä ois ainakin toivonut. Nimittäin kylmän raikas sitruunajäätee jääpaloilla piristä oloa ihanasti. Jääteen valmistus on helppoa ja hintaa juomalle ei tule kovin paljoa. Jääteen valmistukseen tarvitaan sitruunan makuista teepusseja, sitruunaa, tuoretta sitruunamelissaa, makeutusta ja paaaaaljon jääpaloja antamaan kesäisen viileän maun. Jäätee on mitä mainioin tarjottava hellepäivänä ja vaikkapa juhlissa alkoholittomana vaihtoehtona.

Jääteen valmistamiseen ei mene kuin minuutteja, mutta valmistumiseen meneekin sitten valitettavasti hieman pidempi aika, jotta jäätee kylmenee. Ihan parasta jääteestä tulee, jos sen tekee jo edellisenä päivänä. Silloin saa juomasta oikein kylmää ja maku on parhaimmillaan.

Sitruunainen jäätee

1 l kiehuvaa vettä
8 sitruunan makuista teepussia
2 rkl fariinisokeria (tai esim. hunajaa oman maun mukaan)
2 sitruunaa (1 mehuun ja 1 koristeeksi)
nippu tuoreita sitruunamelissan lehtiä
paljon jääpaloja

Lisää kylmä raikas vesi kattilaan  ja kuumenna kiehuvaksi.
Hauduta teepusseja 3-5 minuuttia, teelaadusta riippuen.
Purista sitruunan mehu ja lisää mehun joukkoon.
Lisää fariinisokeri ja sekoita, kunnes sokeri sulaa. Jäähdytä tee huoneenlämmössä.
Siirrä jäähtynyt tee jääkaappiin ja anna viiletä, mielellään jopa yön yli.
Tarjoile jääpalojen, sitruunaviipaleiden ja mintunlehtien kera.

Pssssttt….Maku tuntua vahvalta, mutta tarkoituksella. Kun lisäät jääpaloja maku laimenee.

Lue myös nämä

4 kommentit

Marie H 25 toukokuun, 2016 - 6:58 am

Näyttääpä herkulta! Sopisi kyllä oitis nautittavaksi tällaisena hellepäivänä, nam.

Nimetön 25 toukokuun, 2016 - 7:29 am

Jäätee on niin hyvää ja kun saa auringon vielä kaveriksi, täydellistä :)

Sari Sweet Food O`Mine 25 toukokuun, 2016 - 8:05 am

Täälläkin on tekeillä jääteetä, niin hyvää :)

Nimetön 25 toukokuun, 2016 - 12:02 pm

Niin on ja ihanaa, kun aurinko vihdoin lämmittää :)

Kommentointi on suljettu.