Etusivu Arkiruoka Lohta, kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä

Lohta, kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

 

Olen viime aikoina innostunut kokeilemaan uusia makuja keittiössä. Vihannesosasto ja erityisesti siellä olevat tuoreet yrtit ovat heikkouteni. Jaksaisin nuuskutella yrttejä kaupassa vaikka kuinka kauan, mutta säästän kanssaihmiset suuremmalta häpeältä. Viime viikolla huomasin kaupassa hyvin kauniita, minulle hieman tuntemattomia uusia yrttejä. Yrtit olivat wasabi rucola ja kauniin punainen pernille, joita käytetään aasialaisen ruoan kanssa. Kaappasin ne heti kärryihini ja kiikutin nopeasti kotiin. Pääraaka-aineeksi yrteille valitsin taas kalaa, koska olen niin ”so in love ” kaikkiin kalaruokiin.

Valmistin lopulta lohta, kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä. Lohelle tein nopean marinadin, jossa yhdistyi mm. soija, makea chilikastike, tuore inkivääri ja wasabi rucola. Kasviksiksi valitsin pirteän värisiä ja rapsakoita tapauksi. Porkkanaa, kaalia, sokeriherneitä, kevätsipulia ja lisää yrttejä. Loppusilaus tuli riisinuudelista. Tein aika suuren pannullisen ruokaa ja yhden yhtään nuudelia tai kalan ripettä ei jäänyt reunoille nuokkumaan. Ruoka maistui meidän perheessä pienimmästä isompaan ja hyvällä ruokahalulla. Tässäpä resepti nyt kokeiltavaksi sinullekkin.

Lohta, kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä (neljälle)

500 g lohta fileenä

Marinadi lohelle

1 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl soijaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl tuoretta inkivääriä
1 tl tuoretta wasabi rucolaa

Sekoita marinadi ja sivele se lohen päälle kauttaaltaan. Anna marinoitua noin 15 minuuttia.
Kypsennä lohi uunivuoassa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

 

Kasviksia ja riisinuudeleita aasialaisella twistillä

100 g riisinuudeleita
1 tl seesamöljyä
100 g porkkanoita
100 g valkokaalia
100 g sokeriherneitä
1 valkosipulin kynsi
1/2 dl purjosipulia
1 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl soijaa
mustapippuria oman maun mukaan
koristele halutessasi tuoreella wasabi rucolalla, pernillellä ja chilillä

Kuori ja paloittele porkkanat ohuiksi tikuiksi. Leikkaa kaali ohueksi viipaleiksi.
Pese ja suikaloi purjosipuli pieniksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli.
Kypsennä riisinuudelit paketin ohjeiden mukaan. Lisää pannulle seesamöljy ja kasvikset.
Kypsennä kasviksia muutaman minuutin verran, lisää riisinuudelit ja mausta.
Sekoita muutama minuutti ja tarjoile lohen kanssa.

 

 

Lue myös nämä

2 kommentit

Heli-Hannele /Beach house kitchen 21 marraskuun, 2016 - 2:51 pm

Niin raikkaan herkullinen resepti, ihan omaa lempiruokaa tällaiset runsain yrtein ja maustemaailmoin maustetut aasialaiset kalaruoat! Pernille on ihan uusi tuttavuus, pitääpä tsekata lähicittarista seuraavalla kerralla! Kaunista viikkoa Peggyn keittiöön!

Nimetön 24 marraskuun, 2016 - 10:30 am

Kiitos <3 Olen ihastunut aasialaiseen ruokaan ihan kympillä. Hyvää ja terveellistä! Pernille oli upea yrtti, mikä on muuten kestänyt ruukussa sisätiloissa jo pitkään :) Ihanaista viikkoa teille.

Jätä kommentti